4.7.
Yrtti
sadonkorjuuta:
Oregano Major |
Maustemeirami;
tämä yksivuotinen ihanuus kannattaa kerätä ennen kukintaa ja
varsinin ennen kuin siihen iskee sellainen mustalaikkutauti.
Maustemeirami ”Oregano Major” on ihanan makuinen mauste joka käy
salaatteihinkin sellaisenaan. Vaikka se kuuluu Oreganoihin niin se on
kasvina hyvin hentoinen ja herkkä. Itselläni ei ole montakaan
hyvinonnistunutta itsekasvatettua siemenkylvöstä ollut, siksi
ostankin sen taimena puutarhalta. En laita kompostiin sairaita
lehtiä, vaikka sanotaan, että komposti polttaa, siltikään en
laita mitään pipiä omaan kompostoriini, joten kaikki
mustalaikkuiset lehdet niin oregaanoista kuin basilikoistakin menee
kunnalliseen :-)
vas. Thai-basilika - oik. Isolehtinen basilika |
Basilikat:
”Ocimum basilicum” Thai basilika ja isolehtinen basilika
poikkeavat maussaan toisistaan aika paljon. Thai versio sopisi vaikka
salaattiin hennon anisvivahteisen makunsa vuoksi, kun taas
isolehtinen on lähinnä maustekasvi. Kummatkin ovat puutarhan
purkkituotteita. Oma kylvösiemen on vasta ensimmäisellä
lehdellään. Ostotaimista saa hyvän alun.
Rosmariini
”Rosmarinus officinalis” on tänävuonna näyttänyt upeutensa.
Rouskautin melkoisen nivaskan siitä pakkaseen, jätin muutaman
varren kukkaa pukkaamaan ja kimalaista ruokkimaan. Niinkuin kaikki
kasvit niin lämmin ja sateinen kesä sopii parhaiten. Kuivan ja
paahteen aikana näyttäisi vaativan varjostusta. Mahtavaa aromiöljyä
täynnä.
Niin
vaikka jo hetken kuvittelin että Yrttiselleri ”Apium graveolens”
'Gewone Snij` ei noussut, se kuitenkin nousi ja on muuten yksi tuleva
suosikkikasvini. Ihanan selleriset pienet lehdet on ytyä eikä vie
paljon tilaa. Kokeilen tätä kasvia kuivaukseen. Voimallinen.
Munkin yrtti |
11.7
Tillinkukinnon aikaa Tilliä ja Veronikaa |
Purjo ja porkkana ovat terhakalla kasvulla. Anansasmintun ja sitruunamelissan kanssa ei käytössä pärjää, niitä on ruettava silppuamaan pakastimeen. Mintun voi toki säilöä myös kuivattamalla nipussa jos ei haittaa että talvella vähän roskaa.
Sokeriherne |
Tämä vuosi on ollut erityinen kukkakärpäs ja pikkukimalaisvuosi.
En muista että tällaista kukkakärpäsvuotta olisi ollut ikinä. Minulla on kukkakärpäsiä sisälläkin.
Muuten mielenkiintoista sekin, että silloin kun pihassa lentelee paljon kimalaisia, silloin ei ole yhtään tarhamehiläistä missään. Ja silloin kun kimalaisia ei ole lainkaan, silloin on paljon tarhamehiläisiä tässä minun pihassani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti